Tuotteiden vaatimustenmukaisuus

Tuotteen myynnin EU-maassa voi aloittaa vasta sitten, kun se on kyseisessä maassa ja koko EU:ssa sovellettavien sääntöjen mukainen. Kun tuote on hyväksytty myytäväksi yhdessä maassa, sitä voidaan periaatteessa myydä muuallakin EU:ssa. Käytännössä yksittäiset EU-maat voivat kuitenkin rajoittaa muissa EU-maissa jo myytävien tuotteiden myyntiä.

Kun tuotetta saatetaan markkinoille, on noudatettava erilaisia sääntöjä prosessin eri vaiheissa: suunnittelussa, valmistuksessa, maahantuonnissa (EU:n ulkopuolella valmistettujen tuotteiden osalta), jakelussa ja myynnissä kuluttajille tai loppukäyttäjille. Prosessissa on lukuisia toimijoita.

Seuraavassa vuorovaikutteisessa sisällössä on kuvattu kunkin toimijan toimet ja EU-tason velvoitteet.

Eri toimijaprofiileja koskevat tuotesäännöt

Valmistajat

Valmistaja on luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, joka valmistaa tuotetta (tai joka on toimeksiantanut tuotteen suunnittelun tai valmistamisen) ja saattaa sen markkinoille omalla nimellään tai tavaramerkillä.

Valmistajaa koskevat samat velvoitteet riippumatta siitä, onko se sijoittautunut EU:hun vai sen ulkopuolelle. Valmistajan on tunnettava tuotetta koskevat säännöt ja standardit aina sen suunnitteluvaiheesta alkaen. Valmistajan on

  • kartoitettava vaatimukset, joita tuotteeseen sovelletaan (sekä EU:n tasolla että myyntimaissa)
  • tarkistettava, onko tuotteessa oltava CE-merkintä
  • suoritettava vaatimustenmukaisuuden arviointi
  • tarkistettava, onko olemassa tuotetta koskevia yhdenmukaistettuja standardeja
  • laadittava vaadittavat tekniset asiakirjat (tuotteen kuvaus, käyttötarkoitus, suunnittelu, valmistus, toiminta jne.)
  • laadittava EU-vaatimustenmukaisuusvakuutus
  • laadittava tuotetta ja sen turvallisuutta koskevat ohjeet, jotka ovat kuluttajien ja muiden loppukäyttäjien helposti ymmärrettävissä
  • täytettävä jäljitettävyyttä koskevat vaatimukset:
    • säilytettävä tekniset asiakirjat ja EU-vaatimustenmukaisuusvakuutus 10 vuoden ajan sen jälkeen, kun tuote on saatettu markkinoille, tai EU-lainsäädännössä säädetyn ajan
    • annettava tuotteelle tyyppi-, erä- tai sarjanumero tunnistamista varten
    • ilmoitettava valmistajan nimi, rekisteröity toiminimi ja postiosoite itse tuotteessa, pakkauksessa tai erillisessä dokumentaatiossa
  • kiinnitettävä tarvittavat merkinnät
  • sarjatuotantona valmistettujen tuotteiden osalta varmistettava, että tuotantoprosessin jokaisessa vaiheessa taataan tuotetta koskevan lainsäädännön noudattaminen

Tärkeää

Valmistajan on varmistettava, että sen tuotteet ovat EU:n lainsäädännön mukaisia. Kielteisessä tapauksessa niitä ei saa myydä EU:ssa. Jos tuotteet lakkaavat olemassa EU:n lainsäädännön mukaisia, ne on vedettävä myynnistä. Jos EU:n markkinoille saatettu tuote osoittautuu vaaraksi terveydelle ja turvallisuudelle tai ympäristölle, valmistajan on ilmoitettava asiasta kansalliselle viranomaiselle en ja julkaistava asiaa koskevat tiedot EU:n Product Safety Business Alert Gateway en -järjestelmässä.

Valtuutetut edustajat

Riippumatta siitä, onko valmistaja sijoittautunut EU:hun tai sen ulkopuolelle, se voi nimetä itselleen EU:hun valtuutetun edustajan suorittamaan tiettyjä tehtäviä puolestaan, kuten tekemään yhteistyötä kansallisen markkinavalvontaviranomaisen kanssa ja toimittamaan sille tuotteen vaatimustenmukaisuuden osoittamiseksi tarvittavat asiakirjat (esim. tekniset asiakirjat ja EU-vaatimustenmukaisuusvakuutus).

Maahantuoja on EU:hun sijoittautunut luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, joka saattaa EU:n ulkopuolisesta maasta tuotavan tuotteen EU:n markkinoille. Maahantuojan on varmistettava, että valmistaja on täyttänyt tuotetta koskevat velvoitteensa.

Maahantuojan on ennen tuotteen markkinoille saattamista varmistettava, että

  • valmistaja on hoitanut vaatimustenmukaisuuden arvioinnin; jos tuote on jo markkinoilla, maahantuojan on tarvittaessa ryhdyttävä korjaaviin toimiin, kuten saatettava tuote vaatimusten mukaiseksi tai vedettävä se markkinoilta
  • valmistaja on laatinut tekniset asiakirjat ja kiinnittänyt tarvittavat merkinnät (esim. CE-merkintä) ja täyttänyt jäljitettävyyttä koskevat velvoitteensa (valmistajan yhteystiedot, tyyppi-, erä- tai sarjanumeron esittäminen tuotteessa tunnistamista varten)
  • tuotteeseen on liitetty tarvittavat ohjeet ja turvallisuustiedot (vaadittaessa), jotka on esitetty kuluttajien ja muiden loppukäyttäjien kannalta helppotajuisessa muodossa (tuontimaan määräysten mukaisesti)
  • maahantuojan nimi, rekisteröity toiminimi tai tavaramerkki ja yhteysosoite on selvästi ilmoitettu tuotteessa, pakkauksessa tai erillisessä dokumentaatiossa

Tutustu tarkasti valmistajien velvoitteisiin: maahantuojan on varmistettava tuomiensa tuotteiden vaatimustenmukaisuus.

Jos tuotetta myydään yhdessä EU-maassa ja sitä halutaan myydä myös toisessa, kannattaa toimittaa vastavuoroista tunnustamista koskeva ilmoitus.

Tärkeää

Maahantuojan on varmistettava, että sen tuomat tuotteet ovat EU:n lainsäädännön mukaisia. Kielteisessä tapauksessa niitä ei saa tuoda maahan, ja jo maahantuodut tuotteet on vedettävä myynnistä. Jos EU:n markkinoille saatettu tuote osoittautuu vaaraksi terveydelle ja turvallisuudelle tai ympäristölle, maahantuojan on ilmoitettava asiasta kansalliselle viranomaiselle en ja julkaistava asiaa koskevat tiedot EU:n Product Safety Business Alert Gateway en -järjestelmässä.

Jakelija on luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, joka asettaa EU:n markkinoiden saataville tuotteen, jonka se on hankkinut tavarantoimittajalta, kuten valmistajalta, maahantuojalta tai toiselta jakelijalta. Jakelija voi olla jälleenmyyjä, joka toimittaa tuotteet loppukäyttäjille, tai tukkukauppias, joka toimittaa tuotteet jälleenmyyjille.

Ennen kuin tuote lasketaan EU:n markkinoille, sen jakelijan on varmistettava, että tuote on EU-lainsäädännön mukainen. Jos säännöt muuttuvat tuotteen markkinoille laskemisen jälkeen, jakelijalta ei vaadita tuotteen vaatimustenmukaisuuden tarkistamista uudelleen.

Jakelijan on myös tiedettävä

Jakelijan on kyettävä osoittamaan kansalliselle markkinavalvontaviranomaiselle tämän pyynnöstä, että se on tarkistanut, että tavarantoimittaja (valmistaja, maahantuoja tai toinen jakelija) on noudattanut kaikkia sääntöjä. Sen on myös kyettävä ilmoittamaan valmistajan tai valtuutetun edustajan identiteetti, jotta markkinavalvontaviranomainen voi hankkia EU-vaatimustenmukaisuusvakuutuksen, tekniset asiakirjat ja muut asiaankuuluvat asiakirjat.

Jos tuotetta myydään yhdessä EU-maassa ja sitä halutaan myydä myös toisessa, kannattaa toimittaa vastavuoroista tunnustamista koskeva ilmoitus.

Varastointi- tai huolintapalvelujen tarjoajat tarjoavat esimerkiksi verkossa myytävien tuotteiden varastoimista ja toimittamista jakelijoille.

Jos palveluihin sisältyy esimerkiksi tuotteiden pakkaamista, toimittamista asiakkaille ja/tai palautusten käsittelyä, niiden tarjoaja voidaan katsoa jakelijaksi, ja sen on noudatettava jakelijaa koskevia määräyksiä.

Tutustu jakelijoiden velvoitteisiin.

Verkkopalvelujen välittäjät tarjoavat hosting-palveluja, mukaan lukien sellaisten tietojen tallentaminen, joita verkkokauppojen, -markkinapaikkojen tai -alustojen kautta tarjottavien palvelujen loppukäyttäjät antavat.

Verkkopalvelujen tarjoaja ei ole velvoitettu tarkistamaan verkkosivustollaan tai -alustallaan myytävien tuotteiden vaatimustenmukaisuutta. Kansalliset viranomaiset voivat kuitenkin kehottaa sitä lopettamaan tuotteen myynnin tai poistamaan/muuttamaan sen elementtejä, kuten kuvaa tai kuvausta.

Katso myös:

Tarkistettu viimeksi: 05/01/2024
Jaa tämä sivu