Hae tutkinnonsuoritusoikeutta

Suunnitteletko hakevasi lääketutkimuksen tohtoriohjelmaan? Hienoa! Valitsemme uusia väitöskirjatutkijoita neljä kertaa vuodessa, joten merkitse hakupäivämäärät muistiin, valmistaudu ajoissa ja lue valintakriteerit ennen hakemuksen jättämistä.
Hakuajat

Ohjelmaan valitaan uusia tohtoriopiskelijoita neljä kertaa vuodessa: kahdesti keväällä ja kahdesti syksyllä.

Vuoden 2024 hakuaikataulu löytyy sivulta Näin haet tohtoriohjelmiin

Tohtorintutkinnon suoritusoikeuden voi saada ainoastaan hakumenettelyn kautta. Ohjelmaan ei voi hakea ennalta määrättyjen hakuaikojen ulkopuolella.

KUKA VOI HAKEA?

Helsingin yliopiston tohtoriohjelmien hakijoita yleisesti koskevien kelpoisuus- ja kielitaitovaatimusten lisäksi tohtoriohjelma on asettanut seuraavat kelpoisuusvaatimukset:

Aiempi tutkinto

Tohtoriohjelmaan hakevan henkilön edellytetään suorittaneen jonkin seuraavista:

  • soveltuva ylempi korkeakoulututkinto
  • soveltuva ylempi ammattikorkeakoulututkinto
  • ulkomaisessa oppilaitoksessa suoritettu soveltuva koulutus, joka antaa kelpoisuuden vastaaviin korkeakouluopintoihin kyseisessä maassa.

Tieteellistä jatkotutkintoa suorittamaan voidaan myös hyväksyä henkilö, joka on hyväksytty suorittamaan lääketieteen lisensiaatin, hammaslääketieteen lisensiaatin, eläinlääketieteen lisensiaatin tutkintoa Suomessa tai muussa EU/ETA valtiossa ja psykologian ja logopedian kandidaatin ja maisterin tutkintoa Suomessa.

Lisäksi tieteelliseen jatkotutkintoon johtaviin opintoihin voidaan hyväksyä Valviran laillistama terveydenhuollon ammattihenkilö tai Ruokaviraston laillistama eläinlääkäri, joka on suorittanut kotimaassaan ylempään korkeakoulututkintoon tai ylempään ammattikorkeakoulututkintoon rinnastettavissa olevan soveltuvan ulkomaisen koulutuksen.

Ohjausjärjestelyt

Hakemuksen täytyy täyttää ohjausjärjestelyille asetetut vähimmäisvaatimukset (katso valintakriteerit). Hakemuksessa on oltava tiedot seuraavista asioista:

  • ohjaajat (1–3)
  • vastuuhenkilö
  • seurantaryhmän jäsenet.

Hakemuksen liitteenä on oltava allekirjoitettu puolto/sitoumus, jossa kuvataan suunnitellut ohjausjärjestelyt. Ohjaajien puoltolomake (pdf) löytyy alla olevasta valikosta "Tohtoriohjelman valintakriteerit", kohdasta "Ohjaus".

Eettiset luvat

Vahvista hakemuksessasi, että olet hankkinut kaikki tarvittavat eettiset luvat tai hakenut niitä. Näitä ovat eettisen toimikunnan lupa ja/tai kansallisen eläinkoelautakunnan lupa, jos tutkimusjärjestelyt edellyttävät sitä. Lupa-asiakirjoja ei tarvitse liittää hakemukseen. 

Ainoastaan muodolliset kelpoisuusvaatimukset täyttävät hakemukset etenevät tohtoriohjelman akateemiseen arviointiin.

Lääketutkimuksen tohtoriohjelmassa on mahdollista suorittaa seuraavat tutkinnot:

Farmasian tiedekunta
  • farmasian tohtori
  • filosofian tohtori
Lääketieteellinen tiedekunta
  • filosofian tohtori
  • lääketieteen tohtori
  • hammaslääketieteen tohtori
  • psykologian tohtori
  • terveystieteiden tohtori
Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta
  • filosofian tohtori
Eläinlääketieteellinen tiedekunta
  • eläinlääketieteen tohtori
  • filosofian tohtori

Tarkista, minkä tutkinnon voit suorittaa valitsemassasi tiedekunnassa aiemman koulutuksesi perusteella. Sekä farmasian tiedekunnalla, eläinlääketieteellisellä tiedekunnalla että lääketieteellisellä tiedekunnalla on tiettyjä tutkintoja koskevat erilliset ohjeet.

TOHTORIOHJELMAN VALINTAKRITEERIT

Ohjausjärjestelyt ja tutkimusympäristön laatu ovat tärkeitä valintakriteereitä. Tohtoriohjelma edellyttää, että hakijalla on ohjaaja/ohjaajia hakemuksen jättöhetkellä. Hakija vastaa ohjaajan löytämisestä ja tutkimus- ja opintosuunnitelman tekemisestä ohjaajan kanssa. Ohjaajan etsimisessä kannattaa hyödyntää Helsingin yliopiston tutkimusportaalia.

  • Sinulla on oltava yhdestä kolmeen ohjaajaa, jotka ovat suorittaneet tohtorintutkinnon.
  • Vähintään yhdellä ohjaajalla on oltava myös dosentin arvo tai vastaavat tieteelliset ansiot.

Sinun on liitettävä hakemukseesi ohjaajien ja vastuuhenkilön allekirjoittama puolto/sitoumus -lomake (pdf), jossa kuvataan suunnitellut ohjausjärjestelyt. Seurantaryhmän jäsenten ei tarvitse allekirjoittaa puoltolomaketta.

Vastuuhenkilösi on työskenneltävä tiedekunnassa, johon haet. Vastuuhenkilö tuntee tohtorikoulutusta ja tohtorintutkintoja koskevat Helsingin yliopiston ohjeet. Ohjaajasi voidaan nimetä vastuuhenkilöksi, jos hän täyttää tässä mainitut kriteerit.

Anna vaaditut tiedot vastuuhenkilöstäsi hakulomakkeella ja puoltolausunnossa, vaikka pääohjaajasi nimettäisiin vastuuhenkilöksi. 

Vastuuhenkilö

  • varmistaa ohjausjärjestelyiden jatkuvuuden
  • auttaa sinua tutustumaan tohtorikoulutusta ja väitöskirjan tarkistusta koskeviin sääntöihin
  • tekee tiedekunnalle virallisen ehdotuksen esitarkistajista ja vastaväittäjästä
  • hyväksyy tohtoritutkintoosi sisältyvät opinnot. 

Farmasian tiedekunnassa vastuuhenkilöinä voivat toimia professorit ja apulaisprofessorit (vakinaistamispolun toinen vaihe).

Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa vastuuhenkilöinä voivat toimia professorit ja apulaisprofessorit (vakinaistamispolun toinen vaihe).

Lääketieteellisessä tiedekunnassa vastuuhenkilöinä voivat toimia professorit, apulaisprofessorit (vakinaistamispolun toinen vaihe) sekä dosentit.

Eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa vastuuhenkilöinä voivat toimia professorit ja apulaisprofessorit (vakinaistamispolun toinen vaihe) sekä tiedekunnan tehtävään nimittämät henkilöt. Lisätietoja tiedekunnan tohtorikoulutussivuilta.

Huomaa, että sinun on nimettävä seurantaryhmäsi jäsenet, kun haet tohtorintutkinnon suoritusoikeutta.

  • Seurantaryhmä koostuu vähintään kahdesta asiantuntijasta, jotka pystyvät arvioimaan väitöskirjan edistymistä.
  • Vähintään yhdellä heistä on oltava dosentin arvo tai vastaavat tieteelliset ansiot.

Seurantaryhmän jäsenet eivät saa olla väitöskirjan ohjaajien läheisiä yhteistyökumppaneita (esim. yhteiset tutkimushankkeet tai apurahat kolmen viime vuoden aikana), sukulaisia, perheenjäseniä tai esihenkilöitä/alaisia.

Seurantaryhmää kootessa on myös otettava huomioon, että ryhmän jäseniä ei voi myöhemmin nimetä kyseisen väitöskirjan esitarkastajiksi tai vastaväittäjiksi. Lisätietoja seurantaryhmän tehtävistä on Opiskelijan ohjeissa.

Tutkimussuunnitelmasi arvioidaan seuraavilla kriteereillä:

  • aiheeseen liittyvien alojen riittävän tietämyksen osoittaminen ja hakijan mahdollisuudet kehittyä itsenäiseksi tutkijaksi
  • tutkimussuunnitelman tieteellinen merkitys ja kunnianhimoisuus, asiaankuuluvan metodologian käyttö
  • tutkimussuunnitelman temaattinen sopivuus tohtoriohjelman profiiliin
  • väitöskirjaprojektin rahoitussuunnitelma ja toteutettavuus suunnitellussa ajassa (nettoaika: neljä vuotta).

Motivaatiosi ja aiempi osaaminen (esim. ansioluettelo tai vastaava) ovat tärkeitä arviointikriteereitä.

Hakemukseesi tulee sisältyä opintosuunnitelma. Tutustu tohtoriohjelman tutkintovaatimuksiin Opiskelijan ohjeissa. Huom! Valitse tohtoriohjelma sivuston koulutusohjelmavalikosta:

  • Lääketutkimuksen tohtoriohjelma (DPDR)
Kuinka haen?

Oletko jo tutustunut valintakriteereihin? Hienoa! Lue seuraavaksi Helsingin yliopiston tohtoriohjelmien hakijoita yleisesti koskevat ohjeet, joissa kerrotaan, miten laadit ja jätät hakemuksen ja vaadittavat liitteet. Onnea matkaan!

Valintapäätökset

Tohtoriohjelman valintapäätökset perustuvat Helsingin yliopiston tohtorikoulutuksen yleisiin valintakriteereihin sekä ohjelmakohtaisiin täydentäviin kriteereihin, joista kerrotaan tällä sivulla.

Lopullisen valintapäätöksen tekee hakijan tavoitetutkinnon myöntävä tiedekunta tohtoriohjelman johtoryhmän ehdotuksen perusteella.

Lisätietoja valintapäätösten aikataulusta on Helsingin yliopiston tohtoriohjelmien hakijoita yleisesti koskevissa ohjeissa.