Näin Neuvostoliitto vakoili Suomessa – Supo seurasi ”Jakkea”, joka johdatti uusille jäljille

Tiitisen päällikkökaudella (1978–1990) Suojelupoliisi paljasti ja karkotti parikymmentä neuvostoagenttia.

Viktor Vladimirov (vas.) oli Helsingin KGB:n päällikkö. Seppo Tiitisen mukaan tiiviisti Tehtaankadun kanssa asioinut taistolaisten aktiivi Jaakko Laakso (oik.) ei syyllistynyt vakoiluun.

Supon päävastustaja oli Neuvostoliiton tiedustelupalvelu KGB ja sen vakoilu.

Supon ex-päällikön Seppo Tiitisen (1978–1990) mukaan myöskään yhdenkään muun maan tiedustelupalvelun ei annettu telmiä Suomessa.

– Koska puolueettomuus oli Suomen ulkopolitiikan keskeisimpiä elementtejä, Suopolla ei ollut mitään järkeä paukutella äänekkäästi henkseleitään tai juhlia julkisuudessa suuria tiedusteluvoittoja. Tärkeintä oli estää maalle vahingollinen toiminta, mutta julkiseen riekkumiseen ei ryhdytty, koska siitä olisi langennut ulkopoliittisia laskuja. Hiljaa hyvä tulee, Tiitinen kertoo muistelmissaan Tiitinen – Vakoilijoita ja veijareita (Otava).

Tiitinen tapasi säännöllisesti presidenttejä Urho Kekkosta ja Mauno Koivistoa, jotka antoivat Supon päällikölle toimintaohjeet.

Kutakuinkin yhtä säännöllisesti Tiitinen tapasi neuvostoliittolaista virkaveljeään, Helsingin KGB:n päällikköä Viktor Vladimirovia, jonka kanssa Tiitinen hoiti kahden kesken myös kaikki hankalat asiat.

– Viktor Vladimirov – Vihtori – oli erittäin myönteisesti suomettunut venäläinen. Tässä tapauksessa termillä on vahva positiivinen arvolataus, Tiitinen luonnehti naapurin virkaveljeään kirjassaan.

Viktor Vladimirov 1981.

Supon ex-päällikkö Tiitinen kertoo muistelmissaan, minkälainen Neuvostoliiton vakoiluorganisaatio oli.

– Kerroin presidentille, että Suopo on identifioinut 41 varmaa Neuvostoliiton tiedustelumiestä. Oli selvää, että millään muulla valtiolla ei ollut niin paljon vakoilijoita Helsingissä, Tiitinen muisteli yhtä tapaamistaan Kekkosen kanssa 1980.

Helsingissä toimi niin KGB kuin sotilastiedustelu GRU.

KGB:llä oli Helsingissä neljä linjaa.

PR-linjan agentit seurasivat poliitikkoja ja järjestöjä, pitivät tiivistä yhteyttä keskeisiin suomalaisiin ja yrittivät vaikuttaa puolueisiin ja tärkeisiin järjestöihin.

KR-linjan tehtävänä oli vastavakoilu.

N-linja oli illegaalit, eli väärällä henkilöllisyydellä ja Suomen passilla toimivat KGB:n agentit, joita Tiitisen mukaan oli maailmalla ”yllättävän paljon”.

Neljäntenä oli X-linja, joka hoiti tieteellisteknistä vakoilua.

Tiitinen antaa puhtaat paperit Tehtaankadun ja Neuvostoliiton kanssa asioineille suomalaisille.

– Suomalaiset poliitikot voittopuolisesti pitivät kutinsa hyvin Tehtaankadun vaikuttamisyrityksistä huolimatta. Aika harvoin venäläiset edes yrittivät värvätä ketään poliitikkoa varsinaiseksi agentiksi. Sellainen toiminta olisi tietänyt varmaa ulosheittoa, jos käry olisi käynyt, Tiitinen vakuutti kirjassaan.

Supo myös opasti neuvostoliittolaisten kanssa asioineille suomalaisille, kuinka pitää toimia. Tiitinen jakoi samaa oppia, jota oli saanut edeltäjältään Arvo Pentiltä.

– Kun ollaan naapurin tai minkä tahansa vieraan vallan edustajan kanssa yhteyksissä, ei pidä suoranaisesti valehdella, mutta kaikkea mitä tietää, ei pidä kertoa. Ei pidä kertoa mitään sellaista, jolla voi olettaa olevan vähänkään merkitystä Suomen kannalta.

– Erityisen tärkeää on muistaa, että ei ota vastaan minkäänlaisia toimeksiantoja vieraan vallan edustajalta. Siinä kulkee raja, Tiitinen määritteli toimintatavan ulkomaalaisten kanssa asioidessa.

Tiitisen mukaan kommunistitkaan eivät syyllistyneet vakoiluun. Ei edes taistolaisten aktiivi Jaakko Laakso, joka asioi tiuhaan Tehtaankadun kanssa.

– On kummasteltu, miksi Laaksoa ei koskaan pidätetty, saati syytetty toimintansa vuoksi. Täytyy muistaa, että rikosoikeudelliset rajat olisivat tulleet virkamiehellekin vastaan, jos lainvastaiseen toimintaan ei olisi puututtu.

– Minä perustelin Suopon sisällä, että lypsävää lehmää ei pidä tappaa, Tiitinen sanoi.

Jaakko Laakso vuonna 1980.

Laakso oli Supon etsiville majakka, jota oli helppo seurata ja joka johdatti uusille jäljille.

– Jos hän oli KGB:n agentti, niin siinä tapauksessa oli tehty merkittävä poikkeus. Vallitsevan neuvostokäytännön mukaan KGB ei saanut värvätä asemamaansa kommunisteja. Kommunistiyhteydet olivat yksinomaan NKP:n kansainvälisten asiain osaston hoidossa.

– Jonkinlainen esittelijän rooli Laaksolla oli kuitenkin esimerkiksi toimittaja Mats Dumellin vakoilutapauksen yhteydessä. Kentällä liikehtiessään Jakke oli kuin kirkas merkkivalo, jota oli helppoa ja hyödyllistä tarkkailla. Jakkea seuratessa esiin nousi paljon hyviä kysymyksiä, joita saattoi eri tahoille esittää, Tiitinen kuvaili.

Supo tiesi Tiitisen mukaan hyvinkin tarkasti eri maiden lähetystöjen vakoilijat ja länsimaiden tiedusteluvirkailijat kävivät lähes poikkeuksetta Supolle ilmoittautumassa.

Supo seurasi, keitä vastapuoli tapaili ja mitä vastapuoli teki.

– Jos tapaamisissa alkoi ilmetä piirteitä, jotka herättivät epäilyksiä, ettei kaikki ollut ihan kunnossa, annoimme suomalaiselle osapuolelle pienen kopautuksen olkapäälle. ”Oletko ymmärtänyt, mitä on tapahtumassa? Samalla tavalla reagoitiin myös vastapuolen suuntaan, Tiitinen kertoi.

Tiitisen mukaan ”jalka pantiin heti oven väliin, jos jotakin poikkeavaa ilmeni”.

– Silloin kun Tehtaankadun poliittinen asianhoitaja alkoi keskusteluissa suomalaisten kanssa käyttää äänenpainoja tai sanoja, joita ei kerta kaikkiaan voinut pitää soveliaana, piti heti iskeä väliin.

– Piti reagoida kuin opettaja, joka ennen vanhaan näpäytti kuritonta oppilasta karttakepillä näpeille.

Tiitisen mukaan hänen päällikkökautenaan (1978–1990) Suomesta lähetettiin pois parikymmentä neuvostoliittolaista. Perustelu oli Suomelle vahingollinen toiminta ja Tiitisen mukaan perustelujen piti olla pitävät.

Karkotuksista ei kerrottu koskaan julkisuudessa.

Kun Supo oli saanut agentin kiinni itse teosta, Tiitinen raportoi presidentille ja kertoi oman ehdotuksensa, jonka presidentti yleensä hyväksyi. Tiitisen tehtäväksi jäi kertoa presidentin päätös Vladimiroville.

– Yleensä poistumiseen annettiin pari viikkoa aikaa, eikä asianomaisella henkilöllä enää ollut paluuta takaisin Suomeen. Virkansa puolesta Vihtori toki yritti löytää lieventäviä asianhaaroja. Kun faktoja kuitenkin lyötiin pöytään, hänkin lopulta ratkaisun nieli, Tiitinen kuvaili neuvostoagenttien karkotusta.

Tiitisen Supo-aikana neuvostoliittolaisten lisäksi karkotettiin pari romanialaista ja kaksi ranskalaista.

Tiitisen aikana Supo rakensi yhteistyöverkkoaan Eurooppaan. CIA:n ja pohjoismaisten tiedustelupalvelujen kanssa tietojenvaihto on toiminut ilmeisesti kohtuullisesti, ja vuoteen 1990 mennessä Tiitinen oli solminut suhteet kaikkien muiden kuin Kreikan kanssa.

Yllä olevalla videolla Seppo Tiitinen ja Pekka Ervasti Tiitinen – Vakoilijoita ja veijareita -kirjan julkaisutilaisuudessa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?